Yksi yö jouluun.

Ja huomenna tämäkin tonttukaravaani pakkaa iloisen mielen?!? ja kaikki paketit autoon ja ajelee läpi hiljaisten moottorteiden joulunviettoon lakeuksille. Ja mitäkö meinaan. No, rehellisesti sälyttää koiran hoidon miehelle. Maata puhtaalla omalla tunnolla sängyssä ja lukea. Syödä, lukea taas. Vaihtaa ehkä sohvalle lukemaan ja siitä takaisin sänkyyn. Mitä luksusta. Ja tarvitseeko sitä syömistä edes sanoa. Olisi ehkä pitänyt tänään ottaa vähän kevyempiä aterioita alle,niin on tilaa mättää. *burb*

Hyvää ja Rauhallista Joulua! Ainakin sille mun yhdelle lukijalleni :) :)

Tiernapoikaa ja Tiramisua

Nämä pyhät, jotka tässä ennen ja jälkeen joulun ovat, ovat minulle ja varmasti aika monelle muullekkin vain päiviä muiden joukossa. En ole uskonnollinen. Enkä usko, noin niinkun juuri tässä mielessä mihinkään muuhunkaan. Tämä on varmasti hyvin kasvatuksellinenkin asia, jos vanhemmat ovat uskossa he todennäköisesti myös siirtävät tämän jälkikasvulleen ja monesti nuoreksi tultua tämä saa itse päättää miten asian kanssa sitten elää.
No minua ei tähän ole kasvatettu. Seurakunnan leirit ja rippikoulut on käytynä, mutta eipä minusta Herran lasta tullut, sittemmin olen eronnut kirkosta puhtaasti siitä syystä, että se on väärin roikkua listoilla kun en usko, en usko. Naimisiin, en ole menossa.
Pyhinä, minä herkuttelen huoletta ja hillun verkkareissani. En ole silittämässä kolttua ja menossa kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja enkä liioin muutakaan kirkollista joulujumalanpalvelusta.
Elämän tyrskyt ja myrskyt on kahlattu ilman sen kummempaa uskoa pelastukseen. Välillä on ollut vähän turhankin syvät vedet alla, mutta kyllä siitä on ylös pyristelty.

En silti laita pahakseni näitä vapaapäiviä mitkä osuvat viikolle, mutta jos minulta kysytään voisin tehdä töitä, aivan yhtä hyvin. He, jotka ylempään uskovat. Saavat uskoa, kunhan eivät ala ketään käännyttelemään.

Tässä tälläinen vähän diipimpi setti tällä erää. Seuraavaksi jotain kevyempää luvassa.

Karkkihiiri minussa

Makean himo on suurin ja kenties ainut pahe jonka kanssa häviän taistelun ja usein.

Ollessani vielä alle metrin mittainen, en ole välittänyt makeasta lainkaan. Olen kuulemani mukaan järjestellys karkkeja pöydälle nätteysjärjestykseen kun isäni ja siskoni ovat sitten ne siitä syöneet. En vain ole jostain syystä viehättynyt makealla. No, voin kertoa että kun vuodet ovat menneet on tilanne aivan tyystin toinen.
Eipä ole väliä mitä karkkia mätän, kunhan sitä on. Suklaata, irtokarkkia, toffeeta, lakua siis ihan mitä vaan, kaikki menee.
Muutamia inhokkejakin on. Näin joulun alla en voi ymmärtää Fazerminttejä, budabestejä enkä liköörikonvehteja. Iho menee kananlihalle ajatuksestakin.

Mitäs inhokkeja teillä on?

Tämä oli tällänen pikapostaus. Huomenna pidempi. :)

Itsekäs vai itsenäinen

Näin itsenäisyyspäivän aattona ajattelin,että olisi hyvä pysähtyä miettimään millainen ihminen sitä itse on ja onko lainkaan sellainen kuin haluaisi.
Kukaan meistä nyt tuskin on täydellinen, mutta ainakaan itse en ihan vastaa sitä mitä haluaisin.

Ensinnäkin olen ehkä maailman herkimmin panikoiva ihminen. On sitten kyse kotiavaimista tai hissin jumittamisesta tms ihan sama. Aina hirveä haloo. Lisäksi, olen äärettömän huono nauramaan itselleni. Tätä taitoa olen vuosia jo koittanut opiskella. No, varmaan arvaatte kuinka olen onnistunut. Kyllä vaan, vaiheessa on.
Jos nyt hyviä puolia tikulla pitäisi kaivaa.. olen erittäin lojaali ja elän toisen ihmisen puolesta vähän liikaakin. En oikein osaa olla itsekäs ja ajatella joskus vain ja ainoastaan minua. Jotenkin se on vaan vaikeaa. Haluaisin olla riippumaton siitä, mitä toiset ajattelee mutta ehei. Minä panikoin sitäkin, mitä muut minusta ajattelevat.

Nyt, tämä likka hiljentyy viettämään itsekkäästi itsenäisyyspäivää ja hiihtelee saunaan siiderin kera. Juustotarjotin on valmiina, viinit samaten, kinkku on kunkku ja glögiä jälkiruokapuolena.

Rauhallista Itsenäisyyspäivää!

Diagnoosina Neuloosi

Monet minut paremmin tuntevat tietävät, että neulon lähes koko valveilla olo aikani syksyt ja talvet.

Olin siinä 4 vuotias, kun edesmennyt mummini opetti minut ensin virkkaamaan ketjusilmukoita. Niitä syntyi isoja lankakeriä. Sitten opetelteltiin kiinteitä silmukoita, siitä sitten kehityttiin aina tasovirkkaukseen jolloin taisi koko suku olla hyvin patalapuilla varustettua. Sitten koitti kutomisen aika ja sillä tiellä olen edelleen.

Vakavaksi Neuloosiani voisi sanoa. Sillä lankaa, puikkoja ja muuta tähän liittyvää on PALJON. Jos menen lankojen ohi, en voi olla ostamatta kerää. Vähän kuin toisilla karkki, minulla se vain on lanka. Sitä on saatava vaikka ne voivat vuosia lojua odottamassa juuri sitä oikeaa ohjetta.
Voin kutoa missä vain ja miten vain ja lähes mitä vain. Tänä syksynä olen erikoistunut pipoihin, palmikkopipoihin eritoten. Paksulla langalla muhkeita palmikoita. Kudon istuen, voin kutoa myös selälläni sängyssä, voin lukea samaan aikaan kirjaa, selata nettiä, lukea lehteä, katsella telkkaria. Kävellessäni en sentään tätä tee. Ja koska julkisilla en kulje en sitäkään tee, mutta muuten nämä kulkevat myös mukanakin.

Että mikäli en ole töissä, minä istua nökötän kotona puikkojeni kanssa :)

Himinöintiä ilmassa

Nyt on se aika vuodesta jota joku toinen vihaa yhtäpaljon kuin joku toinen rakastaa.
Ja se on joulukoristelu ja oikeastaan koko joulun etko fiilistely.
En oikein osaa sanoa kumpaan itse kuuluisin. Ensin kun kaikki muut on ihan liian aikaisessa laittelemassa marraskuussa JOULUvaloja pihaan ja JOULUkoristeita paikalleen ikkunoihin. Minulla on lapsuudesta perittynä tapa, että nämä saa ja voi laittaa esille JOULUkuussa. Ymmärtäähän sen jos tuotteen nimi on..kaikki yhdessä... JOULUkoriste. heheh
No mutta ryhdistäydytäämpäs. Eli, laitan ulkovalot ja muut paikalleen ensimmäisenä päivänä ja yleensä sammutan ne lopullisesti loppiaisena. Ei, niistä ei tule millään tekosyyllä "talvi,tunnelma plaa laa laa!" valoja- ei. Joulu loppuu loppiaiseen ja valot, ja koristeet otetaan silloin pois. Eihän meillä ulkona ole kesäkukkiakaan talvella ihan siitä syystä että se on kausi, siinä kuin syksy,kesä jne. Ymmärsitkö mitä meinaan. Hyvä. jatketaan.
No mutta sitten tämä runsaus mitä valikoimiin tulee. Olisin oikein tyytyväinen, jos kaupoissa ei myytäisi niitä kaikissa väreissä ja vilkun välkyn vilkkuvia valoja lainkaan. Niistä ei saa kuin naapurilleen migreenin. Ja toinen aivan yhtä hirvitys ovat mielestäni nämä kaiken maailman elukka hahmot. Ne sopii ehkä sinne rapakon taa, mutta tänne ei. Ja pitääkö edes mainita heistä jotka sitten kiskasee koko pihan koreeksi ja laittaa sinne kaikki elämänsä aikana hankitut valot sulaan sekamelskaan niin, että naapurilla on tontti kuin sadan vatin halogeenit olisi asennettuna omaan pihaan ja se ainoa luonnollinen kynttilän liekki ei sitten paljoa näy, koska Pena nyt on päättänyt, että kaikki päälle. Ei, minun naapurilla on hyvä maku, ja vieretysten olevat partsit sulautuvat hyvin maisemaan. Eikä ole tarvetta migreeniin.

Minulla on tällähetkellä parvekkeellani yhdet valot. Ja lisänä, adventteina, laitan lyhtyihin kynttilät. Olen vuosia ja taas vuosia mennyt tässäkin teemalla vähemmän on enemmän ja tunnelma on aidompi, mitä vähemmän on teennäistä. Voisin kyllä ensivuonna jättää tuon valosarjankin pois. Liekkiä kun se on aito, ei korvaa mitkään lamput.
Samoin minulla on vain kahta sävyä joulukoristeita, palloja. Joulunpunaisena ja valkoisena. Lisänä, kaksi hopeista nauhaa. Siinä on kaikki mitä tarvitaan minun jouluun.

Millainen sinä olet himinöintisi kanssa, vai annatko Penan hoitaa shoun ja istut sohvalla vähät välittämättä koko hommasta.

Hyvää alkanutta himinöinti kautta. Hiivinkin tästä kurkkimaan joulupallojen kuntoa :)

Kulttuuria kerrakseen.

     En ole järin kultturelli ihminen, vaikka pidän esittävästä taiteesta kyllä. Sattuipa nyt kuitenkin sitten niin, että työkaverini kanssa päätimme noin pari viikkoa sitten, että nyt nämä lähtee teatteriin yksissä naisin. 

Toki olen käynyt teatterissa lapsena montakin kertaa. Lähes joka kesä piti päästä Pyynikin teatteriin ja joitakin näytöksiä myös Tampereen työväenteatterissakin on tullut nähtyä. Mutta pitemmittä alku puheitta sitten eilisen.

Olimme siis katsomassa Jarkko Tammisen, tämän kuuluisan Suomalaisen imitaattorin Shown, Stars. Jarkko esittää tässä Laura Voutilaisen kanssa yli 40 eri hahmoa. Kotimaisista ulkomaisiin. Laurakin 15.  ALoitetaan kuitenkin Jarkosta. Hahmoista löytyi aina urheilijoista artisteihin, näyttelijöistä politikkoihin ja olihan siellä toki kolme viimeisintä presidenttiämmekin edustettuna. Litmasesta Mika Saloon, Aira Samuliinista Jorma Uotiseen, Arttu Wiskarista Vesa-Matti Loiriin- Gunnareihin ja Andrea Bocelliin, tottakai Cheek vielä loppuhuipennukseen. Mukana oli Andyä, Michaelia, Paula Koivuniemeä, Kimi Räikköstä, Matti Nykästä, ja paljon, paljon muuta. Lainkaan en siis ihmettele, että alusta saakka tämä loistava esiintyjä on loppuunmyydyille penkkiriveille saanut esiintyä. Ja näemmä, 13 jäljellä olevaakin esitystä ovat kaikki loppuun myytyjä. Eikä suotta. Hän ottaa yleisön mukaansa mitä uskomattomimmilla sovituksillaan, vai mitä sanotte J. Karjalaisen mennyt mies kappaleesta jota voi laulaa iha millä tahansa sanoilla, kun sävel on kerran tiedosssa. Hän näytti tämän meille, ja arvaat lopun. Yleisö nauraa vedet silmissä ja ablodit olivat taas päätä huimaavat.

Laura sitten. En ole tienny aiemmin kuinka hyvä näyttelijä sekä tanssija ja koomikko hänessä piilee. Äänestä, nyt tuskin tarvitsee sanoa mitään. Jokainen, joka hänet on livenä kuullut, tietää mihin Laura pystyy. Miehensä istui syystäkin tyytyväisenä katsomossa nauraen ja hirnuen vaimolleen. Lauran hahmot eivät kalvenneet missään nimessä. Madonnasta, Haloo Helsinkiin, Crista Siegfriedistä, Jippuun, Celine Dion, ja Duetto tämän Andrean Bocellin kanssa sai jokaikisen ihokarvani nousemaan pystyyn ja suosionosoitukset tuon jälkeen olivat kertakaikkiaan mahtavat. Koska kun tämä kappale loppui asiaan kuuluvalla mahtavalla ääniskaalalla molemmilta mahtavilta artisteilta sali mykistyi täysin. Yleisö tuijotti haltioituneena näitä kahta nuorta tähteä. Mikä ääni, mikä karisma, mikä voima ja tunnetila. huh huh. 

Olisi mukava sanoa, että menkää ihmeessä itse katsomaan sillä tämä teidän on nähtävä. Se on nauruhermoja otteessaan pitävä alusta loppuun, mutta koska nämä ovat loppuunmyytyjä... valitettavasti voin todeta, että toivon hänen lähtevän kiertämään Suomea, kuten hän on sanonut, että mikäli tämä menee hyvin näin käy. Ja nyt todellakin näyttää siltä, että parempaan ei pysty jos salit on joka esityksessä tupaten täynnä. Jos Jarkko lähtee kiertämään, ole valmiina nappaamaan lippusi. Lupaan, ettette tule pettymään.

Tälläistä kulttuuria tähän sunnuntaihin. 

Huomenna voisin kirjoitella vähän neuloosistani :) 

Valkeaa Unelmaa

Vettä on vihmonut, niin että ojat ja pellot tulvivat maahan imeytymättömästä vedestä. Pimeyttä ja kuraa tuntuu riittävän niin,että pimeys alkaa hallita koko elämää.
Sitä käpertyy kuoreensa ja alkaa vain elää rutiinilla päiviä kohti valoisampaa aikaa.

Nyt kun tuota mystistä valkoista höttöä satoi hetken taivaalta se kummasti nosti yhden jos toisenkin ihmisen mieltä. Mikä siinä onkin, että me pohjolan ihmiset ensin valitaan lumesta, sitten kaivataan, taas valitetaan ja kaivataan.  Ai, mutta ne lumityöt! Omalta osaltani lumi on jees, kunhan sitä ei tule sitä..kolmee metriä. Koska kolan kanssa riehuminen about kolmesti päivässä saa sen kuuluisan elimen kihoamaan kenen tahansa otsalohkoon.

Joulukuu alkaa kahden tunnin kuluttua. Tämä aika... mihin ja ennenkaikkea miten se voikin mennä noin järjettömällä vauhdilla.

Koitan aktivoitua, Ihan totta koitan... jos keksisin aiheita vaikka vähän jemmaankin :)

Ehkä päivitän huomenna jo lisää :)

Nyt, aika mennä nukkumaan. Kulttuuri nousi päähän, siitä voinkin kertoa lisää huomenna :)

Minustako(kin) minimalisti

Ihan ensinnä anteeksi, etten ole aikaan saanut mitään tänne kirjoitettua. Elämä on ollut jossain määrin kaikkialla muualla. Mutta korjataanpas tilanne hetimiten.

Tämä minimalistinen ajattelutapa on sinänsä minun sisimmässäni jo vanha juttu. Olen aina tarvinnut ympärilleni tilaa hengittää. Tarkoitan tällä kotini tilaa. Minulle riittää sänky, ruoka pöytä ja sohva. En esimerkiksi vuoden 2005 jälkeen ole omistanut lainkaan kirjahyllyä, avohyllyjä tai muita siihen tarkoitukseen olevia säilytystiloja.
Hyvin olen toimeen tullut. Ainoa taso, mitä olen tuon jälkeen omistanut on TV-taso. Oli hetki,ettei ollut edes sitä. Meillä on tällähetkellä. Kaksi sohvaa. Ruokapöytä ja kaksi tv-tasoa ja se sänky sekä yöpöydät. Ei mitään muuta, mutta kiinteitä kalusteita on PALJON ja niissä sitä romua sitten riittää.

Mikäli koti tungetaan turvoksiin saakka tavaraa siellä liikkuminen on hankalaa ja siellä oleminen samalla tapaa. Väistelet tavaroita, potkaiset varpaat milloin mihinkin, kolhit pääsi hyllyihin jne. Jotkut ihmiset voivat aivan hyvin elää näin, enkä siitä ketään moiti. Oma elämäntyyli on vain ollut aina tälläinen väljä. Sitten heräsin tähän sisälläni vellovaan tunteeseen,että täällä jokaisessa kaapissa ja komerossa on sellainen kaaostila, ettei mitään määrää. Mistään ei löydy mitään ja siivoaminen alkaa sillä,että suorastaan raivaat esiin tyhjää tilaa. Ja sama alkaa alusta kun lopetat toisaalla. Päätin, että sen on loputtava mutta miten saisin koko homman alkuun.
Tähän tuli sitten apuun se kuuluisa Google. Sieltä löysin inspiraation Keep it simple nimisestä blogista ja sitä lähdin hakemaan tänne omaan kotiin.

Aloitin eilen omasta vaatekaapista, jotta näkisin kuinka asia lähtisi sujumaan. Tyhjensin koko helahoidon ja aloitin. Olihan siinä haaste. Koska jokaisen vaatteen kohdalla oli se tunne nimeltä mutta kun. Jep. Tunne on tässä asiassa vaikein juttu. Kun sitten ajattelin asiaa siten,että jokaisen vaatteen kohdalla kysyin mielessäni, tarvitsenko minä, koska olen käyttänyt viimeksi, olenko tarvinnut alkoi homma rullata. Mutta kun tunteelle sanoin,että se saa uuden mahdollisuuden toisaalla, vaikka minä olen saanut tämän äidiltä, vaikka minä olen ostanut tämän sieltä, vaikka minä kuitenkin tästä tykkään. Ei. Ne kuuluvat nyt pois kaapistani. Syy. Koska en niitä pidä. Tai pidän äärettömän harvoin. Kauniskaan vaate ei ole kaunis kaapissa. Ja niin sain parissa tunnissa takaisin kaappiini vaatteet joita käytän, joissa viihdyn ja joita on juuri sellainen määrä,että ne eivät siellä vanu turhaan. Helpottavaa. Suorastaan puhdistunut olo. Ihailin kaappia kauan. Minä pystyin siihen.

Kokeile, pystytkö sinä. Tyhjä tila vaikka vain yksi hylly antaa selkeyttä ajatteluun. Ja on vain kaksi tapaa tehtä tämä.

Aloittaa ja jatkaa. Ei tavoitteellisesti, eikä pakolla. Vaan jatkamalla vain siitä mihin viimeksi jäit. Seuraavaksi, minä siivoan kaapin joissa on vähän kaikkea. Katsotaan kuinka siinä käy.

Prinsessoja ja astronautteja

Kaarlen tyttäret ovat nyt rouviksi saateltu. Lehtien ja median märehtiminen pukuloistosta ja muista kommelluksista jopa bileiksikin jossain tituleerattujen häiden jatkoilla on huvittavaa. Jopa mauttomuuden rajoja hipovaa.

Siitä tuli mieleeni,että on se vaan onni jos saa olla tavallinen tallaaja. Vai mitä pitäisitte jos jopa sinun nauramistasi häissäsi arvosteltaisiin tähän tyyliin.
"Näin onnelliselta Madeleine näytti jatkoilla! "

On sanomattakin nyt varmasti selvää,että jokainen naimisiin mennyt näyttää tuossa vaiheessa onnelliselta. Mutta että ihan näin onnellinen. Huh huh. Saatika Madeleinen tupakoinnista nousi kova kohu. Hyvänen aika hänhän on kosmopoliitti nuori nainen, ei hänen nyt varmasti tarvitse siihen lupaa Kallelta tai Silvialta pyydellä. Etikettihän toki kuuluu hänen elämäänsä niin kauan kuin hän elää, mutta tuolloin juhlittiin suljetuin ovin. Hän ei tupakoinut siis virallisen osuuden aikana ja näin ollen myön hänen korkeutensa saa tupakoida vapaa-ajallaan. 

Eniten minua kuitenkin kuohuttaa Estellen ympärillä ollut kuhina. Hän on seurattu pikkuneiti, mutta nämä ovat nyt täti Madeleinen häät. Josko kuitenkin annettaisiin nyt tädille se huomio. Tätä pikkupilttiä on seurattu jo ihan riittämiin jokaisessa edustustilaisuudessa minne hän on päässyt. Ei tuo pikkuprinsessa nyt kuitenkaan Ruotsin ainoa lapsi ole, vaikka siltä se vaikuttaakin. Jokainen sylistä syliin siirtyminen kun oli raportoitu liki kellon tarkkuudella. 

Olisi kammottavaa elää elämää jossa jokaikistä pienenpientäkin yksityiskohtaa vahdittaisiin haukan lailla. 

Ja mitä niihin asuihin tulee. Savu mediassa hälvenee viikossa. Mutta koskaan ei pääty keskustelu kummalla sisaruksista nyt oli se kaunein hääpuku. Molemmilla oli kauniit, heille hyvin sopivat ja makunsa mukaiset. Kuten ovat sisaruksetkin. Vertailu jatkuu, mutta minun mielipiteeni on, että molemmat ovat yhtä kauniita. Kauniit puvut, komeat miehet. Molemmilla omantyylisensä juhla. Vikkanin rooli on isompi, hänen häissään se siis näkyi enemmän kuin Madden. 

Seuraavaksi odotellaan koska on veljen vuoro. Sen puvun tietävät kaikki jo ennenstään.

Saippuakuplia alkavaan viikkoon! 

Hetki ennen yötöntä yötä.

Näin iltavuorosta kotiin ajellessa saa joka ilta ihailla huikeita auringonlaskuja ja mahtavia pilviä.

Eilen taivas oli horisontissa uskomattoman kauniin värinen. Purppuraa, tummaa liilaa ja oranssia hehkua kohdalla jossa aurinko vielä kajasti hehkua taivaalle. Siinä ajaessa sitä havahtuu, että totta tosiaan juhannus kolkuttelee ovelle. Tänäkin juhannuksena ajattelin valvoa niin kauan kuin silmät suinkin auki pysyvät. 

Mökillä, saunan edessä aukeaa huikea näkymä. Lampi on useimmiten peilityyni. Joutsen pariskunta lipuu arvokkaasti kohti omaa pesäänsä ja tiirojen mekastus on vaihtunut käen kukkumiseen. Vesikirput sinkoilevat vedenpinnalla ja siellä täällä kalat hyppivät napsien niitä suihinsa. On hetki jolloin mikään mahti maailmassa ei voi rikkoa sitä hiljaista rauhaa mitä luonto viestii. Siinä ei haittaa hyttysen pistot, eikä kutina. Siinä istuu ihmetellen kaikkea kauneutta ympärillään.  Vaikka tämä maa on jatkuvassa myllerryksessä milloin mistäkin sote/vero/lama keskusteluista kukaan tuskin voi väittää, että se ei olisi kaunis. Kaunein mitä me tiedämme. Jokaisen meistä oikeus on tallustaa tämän uskomattoman kauniin maan kaduilla, metsissä, järvien rannoilla ja soilla. Melkeimpä missä ikinä haluammekaan. Ja luonto, onhan se vieläkin puhdas. Vai tiedätkö jotain ihanampaa tuoksua, kuin metsä sateen jälkeen?

Yötön yö, tuo jokavuosi eteemme sen, minkä vuoksi tätä maata on syytä rakastaa. Ja jos sataa rakeita. sekin kuuluu meillä täällä asiaan. Kirmataan sekaan, kiljutaan ja napataan käteen. Ja jos on tyyntä ja tyventä, hiljennytään sen kauneuden eteen. Yö, joka ei pääty ennenkuin auringon valo jälleen kajastaa. 

Jaksetaan vielä hetki ja sitten se on jälleen täällä. Yksi Suomen kauneimmista hetkistä! 

Aurinkoista viikonloppua!

Helteiden hellimä

Säästä ja varsinkin helteistä ollaan kahtamieltä. Toiset ovat sitä mieltä,että valkoihoisen ihmisen ihanne ulkolämpötila pysyttelee visusti 20 asteen tuntumassa ja toiset ovat sitä mieltä,että antaa paistaa vaikka sitten se kuuluisa 30 astetta.

Aurinkorasvaa kuluu ja nahka grillaantuu. Itselläni ei ole tapana juuri kuumasta valittaa. Kylmästä kylläkin. Vilukissaksi lukeutuvana rakastan päiviä kun saan kuten nytkin hillua bikinit ja shortsit jalassa. Ei puhettakaan, että se minua millään muotoa haittaisi. Pidän huolta, että juon riittävästi natriumpitoista vissyä ja syön suolaista aika-ajoin ja heittäydyn onnellinen hymy naamalla aurinkotuoliin. Aaaaah!

Inkkari kesä on tuloillaan, haluttiin tai ei. Minulle se on nautinto,toisille järkytys.

Mennään ostaan jätskiä, juodaan ja muistetaan rasvata niin elämä möllykän kanssa on helpompaa!

Lisää aurinkoisia päiviä viikkoonne!

Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen.

Aivan jokainen meistä muistaa nuo säkeet. Kuinka niitä ensin ala-asteella laulettiin mukana täysin palkein ja yläasteella hädin tuskin huulia liikutellen. Ja näin sitten kun niistä kouluista on aikaa sen parikymmentä vuotta sitä ajattelee aina lämmöllä kun kuulee nuo säkeet.
Se tiesi kirmaamista kesään. Se tiesi voikukkaseppeleitä, ystäviä, naurua, ja iloa. Se tiesi vapautta.
Kesälomat loppuivat, ja tuli kesätyö. Aamuheräämisiä, väsyneisyyttä, rutiineja. Se tiesi aikuisuuden kolkuttavan ovelle. Se antoi ymmärtää, että lapsuuden kesät, olisivat poissa. Ikuisesti.

Kun nyt kuljin lenkillä ja katselin iloisia nuoria valkoiset lakit kutreilla ja puvuntakit siististi harteilla mietin, että taas yhdet ihmistaimet ovat kasvaneet aikuisuuteen. Lapsuuden onnelliset kesät päättyvät. Alkaa aikuisuus, jossa on kiire, jossa on tavoitteet ja normit. Jossa aikaa onnellisuuteen ja sen vaalimiseen on vähän.

Mitäpä jos palataan tänä kesänä yhdessä lapsuuteen. Nauretaan silmät kyynelissä, voikukkaseppeleet kutreilla niin, että mahanpohjaa kipristää. Ollaan onnellisia, ollaan vapaita, kunnes arki meidät jälleen mukanaan vie, kohti aikuisen ihmisen normaalia elämää.

Kaunista viikkoa, ja mitä parahinta kesää! :)

Sattuipa omituinen juttu. En nimittäin päässyt  millään tänne bloggeriin. Lisäksit tämä koko blogi hävisi tiedoistani kokonaan. Vasta palautettuani vanhalla nimellä olleen blogin takaisin tämä pomppasi esiin uudelleen.
En käsitä, mutta olkoon.

Vappu oli ja meni, sitä ei varsinaisesti juhlittu. Muutama lasi kuohuvaa ja nukkumaan. Siinä se. Työn raskaan raatajat eivät jaksa.
 Mutta kuinka ihanaa onkaan,että on jo toukokuu. Valoisaa riittää aina 21:30 saakka ja lintujen lauluun ei kyllästy. Vaikka varpusemo on tehnyt pesän makuuhuoneen ikkunan päälle ja viserrystä kuuluu aamusta iltaan ei sekään (vielä? ) kiristä pinnaa. Rouva siellä hautoo muniaan, pitäähän sitä pitää mekkalaa,että tietää jonkun olevan "kotona"
Olen kyntänyt pihaa sormet mullassa, ja huomenna ajattelin mennä vähän luvattomille teille. Tuossa on villikkoruusu, jota naapurin talkkari ei anna kasvatella sen ollessa hänen aidassaan kiinni. Hän leikkaa sen surutta maahan joka vuosi.. ajattelin mennä ja kaivaa sen turvaan omaan pihaan. Meillä saa ruusukin kasvaa ja kaunistaa pihaa, ilman hajoita ja hallitse menoa. Niinpä, huomenna aamutuimaan nappaan lapion ja mennä kaivan sen siitä pois, eipä tarvitse sitä enää siittä tulla leikkemään maan tasalle. Jos se häntä siinä häiritsee, hän tuskin on pahoillaan, että se poistuu siitä kokonaan :)

Hyvää tulevaa viikonloppua kaikille! :)

Puutarhuri

Pahoitteluni, mutta työ vie nyt kertakaikkiaan kaiken ajan ja mehun ihmisestä,että blogi meinaa ihan näivettyä.
Muttei anneta niin käydä. Mutta sitten siihen asiaan.

Olen huomannut, että minussa asuu melkoinen puutarhaihminen. Sen taas sain ilmi siten,että huomasin levitteleväni kalkkia pihaan kun minun käytännössä piti olla vetämässä parempaa päälle ja suuntaamassa töihin. Olen lukenut postin kantamat katalogit hiirenkorville syödessäni aamiaista, lounasta tai iltapalaa ja laskenut viikkoja joko voisi idättää siemeniä.
Otinkin sitten varaslähdön ja nyt minulla (no eihän ne ensimmäisiä olleet) on kolmet köynnökset itämässä.
Ihastuin viimevuonna niin kovin tuoksuherneeseen,että sitä ostin jo syksyllä varastoon. Samoin mustasilmäsusannaa, köynnöskrassia ja aika montaa muutakin.
Kokeilin tomaattia viime vuonna ja koska olen kuitenkin kesällä niin paljon poissa kotoa päätin,että tänä vuonna yritän päästä helpommalla ja istutan vain kukkia. Saapa nähdä kuinka käy.

Aurinkoista viikonloppua!

Terveisiä Teneriffalta

Lomat on tältä talvelta pidetty. 

Kohteesta riittäisi pitkältikin kerrottavaa, mutta tyydyn toteamaan, että haluan mennä uudelleen.

Kuten Norpan blogista ennen matkaa luin moneen kertaan, Teneriffaa pidetään aivan turhaan "pakko mennä kun ei muuta saanut" maana. Se on erittäin viehättävä, siisti, lämmin ja ystävällinen maa jossa takuulla riittää jokaiselle jotakin. Eläkeläiset eivät ole väärässä sen tulin todistaneeksi monen monta kertaa. Jos he jostain pitävät ja sitä sinulle suosittelevat mene ja tutustu. Kertaakaan en pettynyt. 

Ja jokaiselle jotakin todella on sitä. Lapsille on eläintarhaa, vesipuistoa, apinapuistoa, papukaijapuistoa, hotellien kerhoja, leikkipaikkoja vaikka kuinka monta ja hyvin hoidettuja. Aikuisille on aina kalastuksesta, mönkijäretkien kautta patikointiin ja muuhun urheiluun ja retkiin joita on niin paljon, että menee aivan sekaisin tarjonnasta. Ja varttuneempaa väkeä ei ole jätetty huomioimatta heitäkään. Leveät moitteettomassa kunnossa olevat kävelytiet suorastaan huutavat heitä köpöttelemään päivisin aurinko varjojen alle viinilasin ääreen hienoissa hellehatuissaan. Ja jos heillä vain virtaa riittää, retkiä on edelleen vaikka millä mitalla. 

Ja pakkohan ei kenkään ole minnekkään lähteä. 

Suosittelen, lento on kivuton 6h, ja hotelleja on jokaiselle kukkarolle sopivia. Jos olet vielä pysynyt poissa tuolta upealta vulkaaniselta saarelta, nyt on korka aika lähteä, tai alkaa säästää ensin talven matkaa varten. Kerrothan sitten, mitä pidit. 

Huomenna kerronkin sitten aivan eri asioista. 

Pirteää keskiviikkoa! 

Tossua toisen eteen.

Olen aina ollut liikkuva ihminen. Ja minä, jos kuka olen hyppinyt lajista toiseen, ja tympääntynyt jokaiseen yhtä nopeasti. Siksi olenkin todennut,että mitään kuntosali höpönlöpö jäsenyyksiä tälläisen kolmenpäivän pikaliipparin on aivan turha lähteä ottamaan, koska "ei vaan jaksa" enää viikonpäästä.

Lajikirjo on ollut mittava, aina tanhusta ja baletista, sählynkautta squashiin ja ratsastukseen. Näistä viimeksi mainitussa pysyin useita vuosia, mutta sitten sekin jäi. Lompakko kun sanelee sen, mitä harrastaa.
Yksi laji on kuitenkin ollut minulla tässä rinnalla vajaan kymmenisen vuotta. Juoksu. Se ei vaadi kuin hyvät kengät ja sykemittarin ja ne kulkevat haluttaessa mukana minne vain. Kenkämyyjä tänään liikkeessä sanoi, kun puhuin huomenna alkavasta lomastani, että eikö olisikin hyvä tästä ottaa pari matkalle mukaan, mikäs sen hienompaa kuin siellä juosta. No, tota... ei! Kenkiä en ostanut, mutta hintahaarukan vuoksi (en sanonut sitä yliystävälliselle myyjälle) minä sinne tosin menin. Haitari on laaja. Aina 69- 200euron väliin löytyy lenkkari jos vaikka ja millä vaimenteella. Itsehän ajattelin, että parinsadan euron tossut jo liki hakevat sinut sohvalta juoksemaan. Ajatus on kuitenkin päästä alle 100euron. Siinä sovitellessani  yber hintavia lenkkareita jalkaani, alkoi jo tuntua siltä,että tänään kaivan vanhat uskolliset ystäväni esiin ja käyn pyrähtämässä lenkin. Eihän sitä tiedä, vaikka ne pääsisivätkin reissuun mukaan. Aurinkorannalla juostu aamulenkki, ei kyllä oikeasti kuulosta huonolta.

Lenkkeilyn täyteistä perjantaipäivää ja hyvää viikonloppua!

Blogi hiljenee noin viikoksi, mutta palaan asiaan uusien tuulien kera. Siihen asti, aurinkoisia päiviä!

Kaiken varalta.

Ajattelen usein kaikkein pahimman tapahtuvan ja olen nuoresta asti omannut suhteellisen suuren repertuaarin tavaraa lääkekaapissani ja ensiaputarvikkeissani.

Vai onko liioiteltua, että pelkästään ideal siteitä on toistakymmentä erikokoista rullaa, steriilitaitoksia puolenkymmentä, haava sekä kinestesia teippiä niitäkin muutama rulla... jne ?  Omasta mielestäni, ei tietenkään. Jos niitä ei olisi vähintään jonkun nilkka nyrjähtäisi. Johon tottakai asiaan kuuluvasti, kylmäpakkauksia on kaksi koko ajan kylmässä. Lämpögeeliä niin ikään, sillä mikään ei ole pahinta kuin öisin särkevät lihakset, joita nyt ei koko talvena ole ollut, mutta hei, eihän sitä ikinä tiedä. 

Mitä sitten lääkkeisiin tulee, niin särkylääkkeitä tässä taloudessa on pakostakin kahdet eri kaliiperin napit. Toinen ei voi syödä parasetamolia lainkaan, ja toiselle ei käy muu kuin parasetamoli. No sehän tietää, että kaapissa on niin ikään Buranat ja Panadolit, ja flunssapulvereista lähtien, kaikki kaksin kappalein, eri mallia. Lisäksi purkkikaupalla eti tarkoituksiin olevaa tablettia, pulveria ja litkua. Yskänlääkkeistä ummetukseen. 

Ja mökillä on tietenkin omat tavaransa. Eihän sitä ikinä tiedä, koska puukko, kirves, vasara, menee ohi ja silloin tarvitaan sitten tositoimia, jotta sieltä periferiasta päästään lähimmälle lääkäriasemalle.

On kuitenkin yksi asia, joka on aina loppu eikä sitä ikinä muista hommata lisää. Ja se on laastari. Ihmettelen kuitenkin suuresti minne ne katoavat, sillä ei meillä nyt niinkään haavoja tule, eikä niitä roskiinkaan ole laitettu. Onko meillä joku, joka syö niitä, vai minne ihmeeseen tässä talossa aina kaikki laastarin joutuu. Tämä tuli taas kerran todistettua, kun aloin pakkailla reissuun tarvittavia ensiapuvälineitä mukaan. Kyllä, minä otan aina, ja korostan AINA mukaan kaiken varalle, sidostarpeet, laastarit, ja lääkerepertuaarin, sillä olen karvaasti elämässäni oppinut, että kun niitä ei ole mukana niitä sitten ainakin tarvittaisiin ja minä en pidä pahana,että kannan kaiken käyttämättä takaisin, kuin se että laukataan ympäri saarta etsimässä auki olevaa apteekkia josta voisi ostaa edes jotain vammaan/oloon helpottavaa. 

Varmuus ennen kaikkea. Hyvää torstaipäivää! 

Kaaoshuone

Kuulostaako tutulta? Jokapaikassa lojuu tavaroita ja ystäväsi tulee kylään. Mitä teet? Huitaiset koko komeuden aina lehdistä, puolipitoisiin vaatteisiin jotka sattuvat juuri silloin lojumaan harvinaisen ympäri asuntoa siihen yhteen huoneeseen, jossa on jo ainakin kolme samanlaista kasaa. Samaan aikaan ihmettelet minne pesukone on hukannut yhden lempipaitasi, suurimman osan sukkiasi ja entäs missä se viikko kaksi sitten tullut lehti mahtaa olla. Tämän huoneen ovi on aina kiinni ja koska se on kiinni sen voi unohtaa.

Tämä aihe tuli mieleeni kun aloitin talviloman siivouksen merkeissä ja satuin avaamaan tämän huoneen oven.
Ensireaktiona hyvin raskas huokaus jota seurasi täys toivottomuus. Ei tuosta tule ikinä valmista.
Ja jälleen kerran sitä ihailee niitä sisustuslehtien, mainoksien ja muiden aikaansaamaa harmoniaa siitä,että "jokaisella tavaralla on oma paikkansa" Yeah, right! Ikeakaan ei voi auttaa paatuneeseen kasa/keko/läjä ihmiseen.

Ehkä otan, tuosta yhden lehden ja heittäydyn jossakin tuolla alla piileskelevään sohvaan lukemaan sitä. Tai sitten vain siirrän koko komeutta hieman jotta näyttää paremmalta. Ja laitan oven kiinni.